Hae tästä blogista

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Biskupin, Puola



Biskupin on moniperiodinen muinaisjäännöskohde, joka sijaitsee Puolassa, Gdanskista noin 200 kilometrin ja Varsovasta runsaan 300 kilometrin päässä. (Biskupinin sijainti https://goo.gl/maps/4GbRdS5Sapy)

Parhaiten kohde tunnetaan pronssi- ja varhaisen rautakauden aikaan sijoittuvasta vallien ympäröimästä kylästä, joka edustaa Lusatian kulttuuria. Kylän jäännökset säilyivät poikkeuksellisen hyvin veden alla hapettomissa oloissa. Kohde löydettiin 1930-luvulla, ja se on yksi Puolan maineikkaimmista. Sitä on joskus kuvattu "Puolan Pompejiksi", ja siitä kiinnostui jopa Saksan natsipuolueen SS-Ahnenerbe-seura, joka etsi sieltä toisen maailmansodan aikana germaanisia juuriaan.

Biskupinissa on asuttu mesoliittiselta kivikaudelta alkaen nykypäiviin asti. Aluetta on kaivettu vuosien varrella moneen otteeseen, ja tutkituille paikoille on pystytetty mielikuvitusta ruokkivia rekonstruktioita eri aikakausien asumuksista mesoliittisista oksamajoista aina keskiaikaiseen kylään saakka. Kesällä kohde on vilkkaampi. Siellä järjestetään monenlaisia tapahtumia ja muun muassa kokeellisen arkeologian toimintaa.

Kohde on auki ympäri vuoden, vaikka talviaikaan monet rekonstruktiotrakennuksista ovat kiinni. Pääsymaksu on aikuiselta 10 zlotya eli pari euroa ja hintaan saa puolankielisen kartan alueesta. Kartalla on onneksi kohteiden luonnehdinnat englanniksi. Kävimme kohteessa maaliskuun puolivälissä, jolloin lunta ei alueella ollut lainkaan ja lämpötilakin mukavasti plussan puolella. Vaikka kaikkea ei päässyt näkemään ajankohdan vuoksi (jopa lipunmyyjää joutui odottelemaan hetken, kun paikka vaikutti niin kuolleelta), alueeseen sai tutustua hyvässä rauhassa, koska muita kävijöitä oli vain kourallinen. Käynnin aluksi kohteesta näytettiin puoli tuntia kestävä englanninkielinen video, joka auttoi ymmärtämään alueen tutkimushistoriaa ja merkitystä - vaikkakin äänentoistossa oli paikan päällä toivomisen varaa.Videon katsomista suositellaan kaikille kävijöille. Kohdetta on käytetty mm. arkeologien koulutuskaivauksissa vuosikymmeniä.

Tältä näytti alueen sisäänkäynti lipunmyyntirakennuksesta käsin. Oikealla olevasta majasta ilmaantui yllättyneen näköinen vahtimestari tarkastamaan lippumme.



Kun kävelimme polkua pitkin kohti tärkeintä muinaisjäännösaluetta, lehtometsän loputtua eteemme avautui tällainen näky:


Rekonstruktion edessä oli malli siitä, millaiselta alue on käyttöaikanaan näyttänyt. Järven ympäröimien vallien sisällä on sijainnut kymmeniä pitkätaloja. 


Kylään on ollut vain yksi sisäänkäynti, joka on saattanut näyttää tällaiselta. Muinaisjäännöksessä on säilynyt lähinnä rakennelmien alaosa, joten torni tai sen ulkonäkö lienevät rekonstruktion laatijan keksimiä. Kylään on kuljettu lankkuilla katettua polkua tai siltaa pitkin. Muurit koostuivat neliön muotoisista vierekkäisistä hirsikehikoista, jotka oli täytetty hiekalla ja savella. Järvenranta oli katettu toisesta päästään teroitetuilla maahan limittäin isketyillä pölkyillä, jotka estivät maata kulumasta vallin alta. Kaivauskuvissa nämä massiiviset rakenteet erottuivat selvästi.


Pitkätalojen välissä kulki laudoilla katetut kujat. Talot sijaitsivat hyvin lähekkäin. Ne muistuttivat rivitaloja, sillä yhdessä talossa oli useita erillisiä huoneita, joissa oli omat sisäänkäynnit ja tulisijat. Yhteen huoneista oli perustettu valokuvanäyttely alueen tutkimushistoriasta. Alla oleva kuva on otettu vallin päältä pitkätalojen takaa kohti sisäänkäyntiä.



Biskupinissä on myös merkkejä neoliittisesta viljely-yhteisöstä. Kaivausten perusteella tehty rekonstruktio näyttää ulkoisesti samantyyppiseltä kuin vanhempi Lusatian kulttuurin aikainen, mutta sisäänkäynti on päädyssä ja sisätilat ovat melko avoimet pieniä karja-, makuu- tai säilytysaitauksia lukuun ottamatta.

Puolan lisäksi tärkeimmät tiedot kohteista on esitetty englanniksi. Alla oleva taulu esitti neoliittisen rakennuksen pohjapiirrosta. Sisällä oli ollut kaksi tulisijan paikkaa, ja ulkopuolella yksi ruumishauta. Rakennusten vieressä oli myös lähde, jonka kaivauksissa oli löydetty lukuisia käyttökausia (esineistö: keramiikan sirpaleita, kivilatomuksia ja luultavia uhrilahjoja) aina keskiajalle saakka.


Neoliittisen rakennuksen sisätiloja:


Rakennuksen seinärakennetta. Hirsien välit on tilkitty savella.


Biskupiniin pääsee parhaiten omalla autolla - tai tietysti bussilla, jos se on retkikohteena. Alue on hyvin tasainen ja esteetön. Neoliittiselle "farmille" jouduimme kapuamaan ratakiskojen yli portaita pitkin, mutta huonojalkaisemmat pääsevät sinne varmasti myös tasaista polkua huoltoporttia pitkin. Kesäisin alueen vieressä on ilmeisesti myös ruokailu- ja kahvittelumahdollisuus. WC-tilat sijaitsevat sekä lipunmyyntirakennuksessa että kesäisin sen vieressä olevassa erillisessä rakennuksessa.

Kohteessa kävivät Jussi ja Tanja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti