Hae tästä blogista

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Hedeby

Dannevirkeltä matka jatkui kohti Hedebytä. Hedeby (saks. Haithabu, varhaisin skandinaavinen muoto Heiðabýr) oli merkittävä viikinkiaikainen kaupunki. Se sijaitsi Itämeren lahden pohjukassa Jyllannin niemimaan itäreunalla lähellä niemimaan kapeinta kohtaa. Paikka sijaitsee nykyisin Saksan alueella Schleswig-Holsteinin osavaltiossa nykyisen Schlei-vuonon pohjukassa. Alue on vielä nykyäänkin hyvin maaseutumainen.

Näkymä Hedebystä luoteeseen.


Hedebyn ympäristöstä on löydetty useita riimukiviä. Osa niistä on esillä Hedebyn ja Schlewigin museossa, osa on yhä alkuperäisellä paikallaan.

Riimukivi.

Wikipedian mukaan Hedebyn kaupunki mainitaan ensimmäisen kerran frankkilaisessa Einhardin kronikassa vuonna 804. Se lienee kuitenkin perustettu jo noin vuoden 770 tienoilla. Itse Hedebyn kaupunkia ympäröi 1,3 km pitkä maavalli, joka liittyy Dannevirken puolustusvalliin.


Hedebytä ympyröivä maavalli on nykyään noin 10 - 15 m korkuinen.
 
Kukoistusaikanaan Hedeby oli merkittävä kauppapaikka ja yksi Pohjoismaiden tärkeimmistä kaupungeista. Se sijaitsi senaikuisen kristityn ja pakanallisen maailman rajalla. Tiettävästi sinne rakennettiin myös kirkko, jonne ei kuitenkaan saanut laittaa kelloa, ettei kaupungin elämä häiriintyisi.

Elämän keskus oli vahvasti suojattu satama, joka oli täynnä pitkälle veden päälle ulottuvia laitureita. Asujaimisto oli jakaantunut eri kortteleihin muun muassa varakkuuden ja ammatin mukaan. Köyhimmät asuivat kaukana satamasta alueilla. Osa kaupungin asukkaista myös haudattiin maavallin sisällä sijainneisiin kalmistoihin, mutta kalmistoja on lähiseuduilla muitakin.

Strategisesti tärkeässä paikassa sijainnut kaupunki houkutteli naapureita hyökkäämään useasti. Itäpuolella asuneet vendit polttivat kaupungin lopulta vuonna 1066 poroksi niin, että asutus päätettiin siirtää nykyisen Schleswigin tienoille.

Hedebyn maavallin sisälle on ennallistettu ryhmä rakennuksia arkeologisten kaivausten perusteella. Museolta vallin sisälle johti 1-2 kilometrin kävelyreitti päällystämätöntä, mutta melko tasaista tietä. Kukoistusaikana kaupungin halki virtasi mereen joki, jonka uomasta myöhemmin kaivetuista esineistä ja kerrostumista on saatu paljon tietoa kaupungin historiasta. Alapuolella Hedebyn nykyistä maisemaa.


Talojen takana avautuu vuono ja sataman paikka.


Talojen rakenne noudattaa Hedebyn taloissa käytettyä alkuperäistä rakennustekniikkaa - seinät on rakennettu pystyparrujen väliin punotuista oksista ja punos on päällystetty savella. Katot ovat ruokokattoja. Talojen lattiat ovat maapohjaisia, ja pihaa kuopsuttelivat käyntihetkellä kanat.

Talon ennallistus.


Hedebyn historiaa valottaa tarkemmin Hedebyn museo. Maisemaan kauniisti sulautuvassa museossa on näytteillä runsaasti Hedebystä kaivettua esineistöä. Museo on suunniteltu esteettömäksi, ja kahvilasta sai maukkaan lounaan.

Monet esineistä ovat peräisin entisen sataman kohdalta, joka kaivausaikana on ollut kuivaa maata. Näytteillä on muun muassa joltakulta kävijältä laiturin lautojen välistä veteen tipahtanut kukkaro. Vaikuttavin esine on viikinkilaiva.

Museon venehalli.


Hedeby on ehdottomasti käymisen arvoinen kohde, johon tutustumiseen kannattaa varata useita tunteja.

Raportoivat Tanja ja Jussi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti