Hae tästä blogista

lauantai 21. helmikuuta 2015

Neanderthal, Saksa

 

Saksassa sijaitsevassa Neanderin laaksossa on neandertalinihmistä esittelevä museo ja Homo neanderthalensis -lajin ensimmäinen löytöpaikka. Neanderthal sijaitsee Kölnin, Wüppertalin ja Düsseldorfin välissä ja on esim. päiväretken päässä Bremenistä, kun matkaa taitetaan autolla (ks. kartta) https://goo.gl/maps/h95RO. Jos paikalle saapuu autolla, navigaattorissa voi käyttää osoitetta Talstraße 300, Mettmann. 

 
Laakson pohjalla matelevan Düsseljoen lähettyvillä oli aiemmin kalkkikiviesiintymiä, joita louhittaessa löysi työmiesporukka vuonna 1856 tunnistamattomia luita. 
 

Aluksi luulöytöjä pidettiin eläinten luina, mutta myöhemmin opettaja Johann Fuhlrott tunnisti haltuunsa saamansa luut ihmisen jäännöksiksi. Vuonna 1863 geologian professori William King esitti löytöjen edustavan kokonaan omaa lajiaan, jolle hän ehdotti nimeksi löytöpaikan mukaan Homo neanderthalensis.


 
Museo esittelee neandertalinihmisen löytöhistoriaa, lajin ominaisuuksia ja nykytutkimusta varsin laajasti. Paikka on lapsillekin kiinnostava: luonnollisen kokoiset nuket esittävät neandertalinihmistä erilaisissa puuhissa, ja lähellä on myös lapsille suunnattu oma alue, jossa järjestetään toimintaa. Museossa vierähtää muutama tunti huomaamatta, ja varsinkin kesällä museon vieressä sijaitseva ulkoalue on rauhallinen ja miellyttävä paikka tutkia löytöön liittyviä seikkoja. Alue on kaivettu tyhjäksi kalkkikivestä, joten alkuperäisestä maisemasta on esimerkkinä vain yksi kalkkikiviseinämä (kuva yllä). Ulkoalueen kohteissa on sähköisiä opastuspisteitä, joista museosta saatavilla kuulokkeilla saa kulloisenkin paikan opastuksen esim. englanniksi.

 
Paikalle pääsee myös julkisilla kulkuvälineillä esim. lähikaupunki Mettmanista busseilla nro 741 ja 743. Bussipysäkit sijaitsevat aivan museon edustalla. Lähin junapysäkki on kilometrin tai parin päässä. Parkkipaikat sijaitsevat museon läheisyydessä, mutta varsinkin kesällä parkkipaikoista voi olla pulaa. Tarkista aukioloajat netistä.

Raportoi JR

maanantai 16. helmikuuta 2015

Ceavccageađge/Mortensnes

Ceavccageađge sijaitsee Varangerinvuonon pohjukasta noin 20 km Vadsøn suuntaan ks. kartta linkistä https://goo.gl/maps/hs1NN. Aluetta on esitetty maailmanperintökohteeksi, mutta toistaiseksi se on Norjan Finnmarkin alueen kulttuuriperintökohde.



Ceavccageađge, norjaksi Mortensnes, on merisamelaisten historiallinen asuinpaikka. Asutus on jatkunut alueella katkeamattomana noin 10 000 vuoden ajan nykypäiviin saakka.



Alueelta löytyy mm. merkkejä kivikautisesta asutuksesta sekä saamelaisten pyhiä paikkoja ja hautoja. Itse alue on hyvin laaja ja maisemaltaan vaikuttava. Alueella on kohteita esitteleviä infotauluja - myös suomeksi.
 

 Kalanmaksakivi ja kiveä ympäröivä jatulintarha.




Ceavccageađgea esitellään Varangerinvuonon pohjukassa sijaitsevassa museossa. Erityisesti museo esittelee muinaismuistoalueelta kaivettua esineistöä sekä saamelaisten uskontoa, mytologiaa ja suhdetta luontoon. Alueelle on opastus museolta, ja lippuja myydään muinaismuistoalueella sijaitsevasta lippumyymälästä.


Asuinpainanne.




Ceavccageađge on avoinna kesäisin 10 - 18 (kesäkuusta - elokuuhun) ja talvikaudella arkipäivisin 10.00 - 15.00. Tarkista aukioloajat netistä.

Raportoi JR

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Narva

Rakverestä on Narvaan reilu sata kilometriä matkaa. Lähdimme aamupalan jälkeen ajelemaan E20-tietä, joka on melko suoraa ja hyväkuntoista. Poikkesimme tieltä Purtsen kohdalla vasemmalle kohti rannikkoa ja kävimme katsastamassa 1500-luvulta peräisin olevan Purtsen vasallilinnan ulkoapäin. Kellonajasta ja vuodenajasta johtuen paikka näytti hyvin hiljaiselta.

Purtsesta jatkoimme taas Narvaan päin. Narvan kaupungin lähetessä tie muuttui töyssyiseksi. Vaikutti siltä, että tie oli jokin aika sitten kaivettu auki noin 100 metrin välein viemäri- tai muiden töiden vuoksi. Rakennuskanta oli kaupungin laitamilla ehtaa neuvostoliittolaista - ja luultavasti viimeksi remontoitukin viimeksi neuvostoaikana. Päämääränämme oli kuitenkin aivan Narvajoen rannalla Venäjän rajalla sijaitseva Hermannin linnaksikin kutsuttu Narvan linna, joka on tiettävästi Viron parhaiten säilynyt linna. Se on perustettu 1270-luvulla Tanskan kuninkaan edustajan asuinpaikaksi. Narvajoen toisella puolella sijaitsee Iivana III:n 1400-luvun lopulla rakennuttama Iivananlinna eli viroksi Jaanilinna linnus. Narvan linnaan löysi helposti, kun seurasi Venäjälle osoittavia kylttejä. Ennen raja-asemaa oli aukio, johon auton pystyi jättämään. Pysäköinti oli maksullinen. Linnanpihalla limittyivät historian eri kaudet, kun keskiaikaisten rakennusten välissä suuntaa viittoo itse Lenin.



Narvan linnan silmiinpistävin osa oli 51 metriä korkea Pitkän Hermannin torni, jonne kannatti kiivetä tukalan jyrkistä ja kapeista portaista huolimatta, sillä näkymät sekä Viro että Venäjän puolelle olivat huikeat. Tornin yläosaa kiertävä puinen parvi tosin jäi korkeanpaikan kammoiselta katsastamatta, kun sen lattialankkujen välistä näkyi myös suoraan alaspäin linnanpihalle. Alakerroksissa oli Narvan kaupungin ja linnan historiaa ja tietysti myös Narvan taistelua käsitteleviä näyttelyhuoneita. Linnassa vierähtää helposti parikin tuntia. Linnaa kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa myös ylempää Narvajoen juoksulta, sillä näkymässä on taikaa: kaksi vanhaa linnoitusta nököttävät toisiaan vasten joen eri puolilla.



Linna oli auki joka päivä klo 10-18. Talvikaudella pääsymaksu oli vain 3 euroa, kesällä sesonkiaikana maksu on kaksinkertainen, mutta linnanpihalla on silloin paljon enemmän toimintaa, muun muassa käsityönäytöksiä ja myyntikojuja. Linna on hyvin vaikeakulkuinen ja jopa lipunmyyntiin, näyttelysaleihin ja vessoihin pääseminen edellyttää portaiden nousemista ja kynnysten ylittämistä.



Rajan läheisyys (rajanylityspaikka on aivan linnan vieressä) tekee Narvasta rauhattoman ja liikenteeltään tukkoisen. Mekään emme viihtyneet siellä pitempään vaan lähdimme ajamaan pitkin Narvajoen alajuoksua Narva-Joensuuta kohti. Alueella on tehty viime vuosina arkeologisia kaivauksia muun muassa nuorakeraamisella asuinpaikalla, ja niihin on osallistunut suomalaisiakin harrastajia. Me emme lähteneet etsimään kaivauspaikkoja, sillä tie näytti jo sellaiselta: päällysteessä ja tiessä oli isoja aukkoja, joita kiertelimme, ja vauhti oli pakostakin hiljainen. Maisemia ehti katsella hyvin. Narva-Joensuussa nautitun lounaan jälkeen lähdimme ajamaan taas kohti länttä.

Matkalla kävimme muun muassa Kiviõlissä. Kivijätteestä oli rakennettu muun muassa Baltian korkein tekomäki. Lunta ei tosin ollut, mutta mäellä kökötti hiihtohissejä ja rinnevaloja. Palavan kiven alueen maisemat näyttävät ajoittain lohduttomilta, ja lohduttomuutta korosti jotenkin vielä mielikuva upeista keskiaikaisista linnoista, jotka olimme juuri nähneet.